13.6.2025 - Markkinakommentti: Lähi-idän konfliktin kärjistyminen heiluttaa kursseja
Israelin isku Iraniin torstain ja perjantain välisenä yönä muistutti sijoittajia Lähi-idän tilanteen epävakaudesta. Pörssifutuurit painuivat vajaan kahden prosentin laskuun ja raakaöljyn hinta nousi reippaasti. Epävarmuus jatkuu lähiviikkoina, mutta kurssiliikkeet jäänevät suhteellisen maltillisiksi. Emme suosittele sijoittajia tekemään muutoksia salkkuihinsa.
16.6.2025 - Sijoittajan viikkoraportti: Lähi-idän tapahtumat heiluttivat markkinoita
Osakemarkkinat olivat pienessä laskussa viime viikolla. Israelin ja Iranin välinen konflikti painoi osakemarkkinoita perjantaina ja öljyn hinnassa nähtiin hyppy ylöspäin. Öljyä lukuun ottamatta markkinoiden liikkeet jäivät varsin maltillisiksi. Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvotteluiden edistyminen tuki osakemarkkinoita. Yhdysvaltain toukokuun inflaatioluvut olivat sijoittajien odotuksia maltillisempia. Tällä viikolla sijoittajat seuraavat tarkasti Yhdysvaltain keskuspankin korkokokousta sekä uutisia kauppaneuvotteluiden edistymisestä.